Tarinamme

Rakkautemme jäkälään alkoi Rokualta

TARINAMME

Vuonna 2019 löysimme mökkitontin kansallispuiston laidalta. Paikka oli poikkeuksellinen. Hiljainen, karu ja täynnä yksityiskohtia, joita emme halunneet rikkoa. Rakentaminen tarkoitti kuitenkin väistämättä muutosta, kun tontilta piti poistaa jäkälää tien ja rakennuksen alta.

Emme kuitenkaan halunneet hävittää sitä. Keräsimme jäkälän talteen ennen rakennustöitä ja siirsimme sen läheisille poluille odottamaan. Kun mökki valmistui, palautimme jäkälän – katolle. Halusimme, että uusi rakennus sulautuu maisemaan.



Samalla toinen meistä tutki jäkälän käyttöä viherkatolla rakennusarkkitehdin opinnäytetyössä. Perinteiset viherkatot toteutetaan usein vieraslajeilla, jotka eivät yleensä kestä pohjoisen olosuhteita. Jäkälä sen sijaan elää täällä luonnostaan.

Se kestää kuivuutta, pakkasta ja karuja olosuhteita, ilman hoitoa. Jäkälä myös uusiutuu nopeasti.

KAUNIS, TOIMIVA JA VASTUULLINEN

Ensimmäinen jäkäläkatto onnistui paremmin kuin odotimme. Se ei ollut vain kaunis, vaan myös toimiva ja vastuullinen vaihtoehto.

Aluksi Norden Moss syntyi sivuprojektina, kun halusimme testata, voisiko jäkälä toimia laajemminkin viherkatoilla ja maisemoinnissa.

Hyvin pian yrityksen perustamisen jälkeen huomasimme, että emme ole ainoita, joiden mielestä jäkälä on loistava vaihtoehto perinteisille viherkatoille. Vuonna 2025 siirryimmekin tekemään jäkäläkattoja täysipäiväisesti.

Katto, joka näyttää, että olisi ollut siinä aina.

OSA LUONTOA

Nyt kehitämme jäkäläkattoja ja maisemointiratkaisuja, jotka perustuvat samaan alkuperäiseen ajatukseen: rakentaa tavalla, joka kunnioittaa paikkaa ja käyttää materiaaleja, jotka kuuluvat siihen luonnostaan.